Luku 9: Sekopäiden saari

Suunta oli nyt selvä. Murhamiehet olivat tulleet syrjäiseltä Solstheimin saarelta, ja sinne oli päästävä. Ensin oli kuitenkin käytävä vuoren munkkien pakeilla. Kiipeäminen oli yhtä raskasta kuin viimeksikin, mutta urheasti sankarimme puskivat läpi myrskyisen sään ja monien vaarojen.

Kunnon askelsi heti päämunkin pakeille.

Vietettyään hetken meditoiden ja keskittyen tulevaan koitokseen, antoi Kunnon merkin munkeille, ja hirveä mekkala alkoi. Oli selvää, että vain vahvamielisimmät yksilöt säilyttäisivät järkensä moisessa kakofoniassa.

Kunnon oli nyt virallisesti hyväksytty messiaaksi, ja maailman pelastus saattoi alkaa. Ensin oli kuitenkin selvitettävä murhamiesten mysteeri. Ystävämme vaelsivat Windhelmin satamaan, josta kuulopuheiden mukaan kulki laivoja kaukaiseen Solstheimiin. Laiva löytyi kuin löytyikin, ja neuvottelut kapteenin kanssa saattoivat alkaa.

Pitkän matkan aikana Kissa Äiä luki murhaajalta löytämänsä lapun uudelleen ja uudelleen. Kirje oli lyhyt ja epäselvä, ja sen tarjoama tieto jäi vähäiseksi. Signeeraus sentään löytyi. Mirtazapin. Mirtazapin. Nimi lähetti kylmiä väreitä pitkin Kunnonin selkärankaa.

Viimein saavuttiin Solstheimin pääkaupungin Ravenfallin satamaan, ja satamamestari ryntäsi heti kuulustelemaan tulijoita.

Miehestä ei ollut apua. Kunnon vilkuili ympärilleen, ja näki kauempana oudon hohtavan kivipaaden, jonka ympärillä oli jonkinlainen rakennustyömaa. Toverukset suuntasivat merkillistä möhkälettä kohti. Työmaan parissa puuhailevat haltiat puhuivat omituista kieltä, eivätkä reagoineet sankarimme kysymyksiin mitenkään. Jotain outoa oli tekeillä.

Vain yksi paikallaolijoista vaikutti olevan jossain määrin järjissään, ja Kunnon menikin tämän puheille.

Sama huonomuistisuus toistui jokaisen keskustelukumppanin kohdalla. Lopulta väsynyt parivaljakkomme löysi tavernan, jossa saattoivat viettää yönsä. Tilanne näyttäisi varmasti valoisammalta hyvien unien jälkeen.