Kunnon vitun Sika pakkasi tappovehkeensä ja muut tavaransa, hyppäsi hevosen selkään ja karautti matkaan uskollinen Kissa Äiä perässään. Matkalla muun muassa tehtiin hevostemppuja.
Ja taisteltiin lohikäärmeiden kanssa.
Eräänä päivänä ystävykset saapuivat kummallisen linnan pihalle.
He kulkivat ristiin rastiin pihamaalla. Paikka näytti jonkinlaiselta taistelulinnoitukselta. Kunnon vitun Sika, kova taistelupukari kun oli, tunsi verensä nousevan korviin. Mutta pian hän näki jotain, joka jähmetti punasolut suoniinsa.
Kunnon tunsi paniikin hiipivän suoniinsa. Hänellä oli ollut niin mukavaa Skyrimin maassa, että oli jo - joitakin painajaisia lukuunottamatta - onnistunut unohtamaan hirveät vuodet örkkimaassa. Edessä seisova hahmo oli kuitenkin pahimman luokan muistutus.
Sankarimme seisoi hetken täristen paikoillaan. Tätä ei kuitenkaan kauaa kestänyt, vaan uljas urho nieli pelkonsa ja asteli linnakkeeseen sisälle. Siellä häntä tervehti joukko raskaasti aseistautuneita sotureita.
Voi hemmetin hemmetti, ajatteli Kunnon vitun Sika. Miksi nyt? Miksi juuri nyt? Hän ei ollut aikoihin tuntenut itseään näin neuvottomaksi.
MAY BE CONTINUED
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti