Luku 2: Kunnon vitun Sika ja Kissa Äiä

Kunnon vitun Sika ryyppäsi ja elosteli tavernassa ja sen välittömässä lisämaastossa pari viikkoa, mutta samat kulmat alkoivat kyllästyttää. Joku hemmetin vuorikiipeily ei kiinnostanut yhtään sen enempää, joten jotain piti keksiä. Kunnon oli kuullut juttua, että Riften-nimisessä kaupungissa olisi parhaat bileet. Sinne oli päästävä.

Pitkän ja kivuliaan hevoskärrimatkan jälkeen Kunnon saapuikin perille tuohon väitettyyn bailumekkaan. Heti ovella alkoi vittuilu, kun paikallinen vartija vaati maksua sisäänpääsystä. Kunnon ei tähän suostunut, vaan kävi inttämään vastaan, kunnes vartija itsekin myönsi olevansa kusettaja. Kunnon vitun Sika voi olla monta asiaa, mutta hän ei ole eilisen cliffracerin poika. 

Kaupunkiin päästyään sankarimme katseli ympärilleen yrittäen paikantaa bileitä, mutta missään ei näkynyt siihen viittavaa. Jotain hälinää kuului keskustorilta, joten Kunnon suuntasi sinne päin. Siellä hän kohtasi omituisen miehen, ja käytiin seuraava keskustelu:

Kunnon teki työtä käskettyä, ja Brynjolf-hanu pyysi tätä pistäytymään kotonaan viemärissä. "Täytyy painaa korvan taakse," Kunnon ajatteli, "mutta ensin ryypätään". Lähin kapakka löytyikin pian.

Ilta oli vielä aluillaan ja Kunnon päätti tehdä tuttavuutta muihin asiakkaisiin

Bailaamiseen tarvitaan rahaa, joten Kunnon suuntasi kaupungin vankilaan. Viimeisillä roposillaan hän lahjoi vartijan päästämään itsensä sisään, ja lähti etsimään hevosen omistajaa. Matkalla hän kuitenkin näki jotain eriskummallista erään sellin sisällä. Pieni hetki tiirikan kanssa, ja ovi oli auki.

Kissa Äiä matkassaan sankarimme jatkoi hevosmiehen etsintää, ja löysikin tämän läheisestä, varsin hulppeasti sisustetusta tyrmästä.

Mies antoi tarkemmat koordinaatit, ja sankari suuntasi uuden ystävänsä kanssa hevosvarkaisiin. Perillä heitä odotti joukkio raskaasti aseistettuja vartijoita, mutta parivaljakkomme pisteli mokomat hetkessä kylmäksi.

Hevosen sukutaulu löytyi kellarista, ja itse kaakki pihamaalta.

Kunnon vei hevosen kapakassa tapaamalleen kaljukaiselle, joka pulitti siitä 750 euroa tuosta vaan. Ei muuta kuin ryyppäämään.

Muutaman päivän ryypättyään Kunnon tunsi olevansa valmis vuorikiipeilyurakkaan, ja tarkisti kartasta suunnan. "Ei hemmetti," hän totesi. "En todellakaan ole kävelemässä tuota matkaa". Hevoskauppiaan luokse siis!

Kaupat tehtiin, ja iloiset veikkoset lähtivät vaeltamaan kohti vuoren lähellä sijaitsevaa Roriksteadin kyläpahaista. Matka oli pitkä ja raskas.

Välillä toki levättiin.

Viimein päästiin perille asti, ja janoiset veikot etsivät lähimmän anniskeluravintolan.

  
Vuorikiipeily on rankkaa hommaa, ja siihen kuuluu varustautua asiaankuuluvasti.

MAY BE CONTINUED