Kumppanukset lähtivät matkaan. Kunnon oli tehnyt palveluksia lukuisille mahtimiehille, ja koko Skyrim oli hänelle kiitollisuudenvelassa. Varmasti joku Jaarleista lahjoittaisi talon. Tai näin ainakin aluksi luultiin.
Matka oli pitkä, ja jokainen pysähdys tuotti uuden pettymyksen. Toverukset olivat jo luopua toivosta. Viimein Kunnon ja Kissa Äiä kuitenkin saapuivat Morthaliin, jossa tilanne vaikutti lupaavammalta.
Nyt oli tontti. Kunnon hyppäsi hevosensa selkään, ja karautti tarkastelemaan maitaan.
Näin Kunnonin ja Kissa Äiän tiet jälleen erkanivat. Suru pakotti rintaa, mutta hammasta purren ystävykset lähtivät omille teilleen. Väliaikaistahan tämä vain oli.
Kunnon nousi jälleen ratsaille, ja aloitti pitkän matkan kohti ikivanhaa hautaa, jossa Yrtsi jo odottelikin.
Kunnon ja Yrtsi tutkivat aavemaista luolastoa. Jossain pyhän aseenkappaleen oli oltava. Heidän ollessaan erään suuren kammion vastakkaisilla puolilla, kuuli Kunnon yhtäkkiä kirskuvan äänen takaansa. Salamannopeasti hän kääntyi, ja aloitti epätoivoisen juoksun. Oli kuitenkin liian myöhäistä. Hirmuisesti jysähtäen massiivinen kalteriovi putosi urheiden tutkimusmatkailijoiden väliin. Kunnon oli ansassa.
Hädin tuskin oli Yrtsi ehtinyt sanansa lausua, kun kammioon alkoi pakkaantua sotureita. Kunnon katseli avuttomana, kun Yrtsi yksin kävi puolustautumaan hyökkääjiä vastaan.
Mutta kuinkas sitten kävikään! Hurjasti karjuen Yrtsi kyyristyi, ja alkoi muuttaa muotoaan Kunnonin silmien edessä. Voi kauhistus!
Kaamea ulvonta vavisutti luolan seinämiä. Taistelu oli hetkessä ohi. Yrtsi hävisi Kunnonin näköpiiristä, ja kohta kalterit nousivat takaisin katonrajaan.
Viholliset eivät kuitenkaan loppuneet siihen, vaan urhoilla oli täysi työ tien raivaamisessa.
Viimein he saapuivat määränpäähänsä. Pyhän aseen palanen näytti viattomalta valtavalla kivipöydällä, mutta valtavan voiman saattoi tuntea sykkivän siitä ulospäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti